Auktoriteetti ongelmaiset teiniangstit

Meni sitten viimeisen kerran hermot eilisiltana töissä. Lauma alle 18-vuotiaita mopo/fillari-ikäisiä (osa siis K-15) pyöri töissä niin etteivät maksavat ja kauppaa kauan odottaneet paikalliset päässeet asioimaan rauhassa, ja komensin ensin rauhallisesti ulos koko teinilauman, sitten hivenen terästetymmin (suljin pelikoneen ja sanoin rauhallisesti, että niin kauan kuin alle 15-vuotiaita on paikalla, kone on ja pysyy kiinni). Ja lopulta menetin hermoni tilanteessa jossa pahinta angsti-ikää elävä ristiverinen - varmaan muuten fiksu kaveri - alkoi syödä sipsejä liikkeen sisällä ja mursuttaa kavereidensa ympärillä jotain TODELLA "fiksua" (varmaan itsensä ja äitinsä mielestä). Nousin tässä tilanteessa seisomaan, korotin ääntäni ja - myönnettäköön - ärjyin "Olen raskaana oleva ihminen, menkää koko porukka pihalle sillä nyt loppu tuollainen peli" -tyylillä. Taisin vahingossa käyttää voima-sanaakin vaikka ei ollut tarkoitus.

Olkoon kiitollisia, että tajusivat siinä vaiheessa lähteä vähin äänin paikalta - tosin eivät lastauslaituria kauemmas (PRKL). Olivat parikymmentä minuuttia poissa ja pyysin sillä hetkellä paikalla olleilta asiakkailta kassalle tullessaan henkilökohtaisesti anteeksi - ja sain kiitosta (!) osakseni siitä, että hyvä kun joku pitää niille (angsteille) kuria.

Mokomat muuten sitten palasivat tuon muutamien minuuttien tauon jälkeen paikalle (kassan kautta) ja eräs heistä alkoi avata kitarisojaan siihen malliin, että hyvä kun tuulen heilumiselta sain kassaan tavaroita lyötyä. Sanoinpa kyseiselle angstille, että niin kauan kuin sinä itse auot suutasi (oli kysynyt että miksi minä auon hänelle päätäni) niin niinkauan pysyy sekä pelikone kiinni että saat kuulla kunniasi. Loppu siihen koko roska. Kyllä se vaan on ihmeellistä tämä elämä, että tuollaisia kasvaa vielä täälläkin maailmassa.

Nooh, juttuhan ei ollut vielä tässä kaikki. Menetin vielä kerran hermoni kun kävin hakemassa plakaatit pihalta ja taisin sanoa sellaista, mitä kadun. Mutta se siitä aiheesta. Kyllä selitin toki samalla omin sanoin, että jos toiminta on tuollaista, niin eivät voi odottaa että kukaan heitä kunnioittaa.

Jännä juttu muuten, menetin osittain tuon takia yöuneni, mutta tässä aamuntunteina olen saanut mietittyä että millainen itse olin teininä. Auktoriteettiä kyseenalaistin - kyllä, mutta en vieraiden ihmisten vaan oman perheeni. En hillunut missään keskustassa tai muussa, jossa olisi voinut olla tuontapaista. Oma angstini oli se, että pidin kunnia asianani pitää oman persoonani ja nähdä maailma omin silmin; kirjoitin romaanin; lähetin runokirjan kustantajalle - joka hylkäsi kirjaseni; kirjoitin jatkokertomuksen (luin sitä taas jokin aika sitten kun löysin sen ja huomasin, että näin miltei 6 vuoden jälkeen siinä on sitä jotain - mutta pitäisi kirjoittaa kokonaan uusiksi, tarina ja kulku ok, mutta kieltä ja tapahtumien kulkua pitäisi hiukan muuttaa); ja lopulta kun täytin 19, leikkasin lantiolle siihen saakka olleen tukkani LYHYEKSI.

Mitä siis sitten jätin tekemättä? En kyseenalaistanut opettajieni auktoriteettia vaan opin ja kuuntelin sekä imin tietoa - ilmankos todistukseni oli ihan asiallinen vaikkei ollutkaan mikään 10 keskiarvolla kulkeva. En kyseenalaistanut itseäni vanhempien ihmisten auktoriteettia (omaa äitiäni lukuunottamatta - äiti varmaankin muistaa millainen olin) - olivat he sitten siivoojia tai kaupan myyjiä tai kassoja. En haastanut riitaa viranomaisten kanssa. En vetänyt kännejä tai tissutellut lähimetsässä kavereideni kanssa - enkä edes kokeillut. En vetänyt röökiä - enkä kokeillut mokomaa käärettä. En kiusannut ketään, mutta olin itse kiusattu. En kysellyt mopoa ja mopokorttia (hevosta kylläkin..).

"Vaatimattomampia" asioita, joita kuitenkin tein - anteeksi niistäkin vähistäkin! Istuin bussissa joskus takapenkillä. Kiroilin (hermostuessani taitaa tapahtua vieläkin). Saatoin jäädä koulussa välitunnin ajaksi sisälle vaikka olisi pitänyt olla ulkona - eli viivyttelin (ei kyllä vaikuttanut käytökseni numeroon, sain siitä päättötodistukseeni yläasteelta 10, jota ihmettelen). Saatoin viipyä hevosten parissa pidempään kuin pitikään. Mentyäni lukioon ja saatuani ENSIMMÄISEN (!) GSM tiiliskiveni saatoin jättää vastaamatta kaikkiin kotoa tuleviin puheluihin, sillä omasta mielestäni en ollut kaikesta tilivelvollinen enää siinä vaiheessa kun asuin jo nk. poissa kotoa.

Sellaista. Lopputuloksena voidaan kuitenkin sanoa, että minusta tuli maailmaa ymmärtävä (vaikkakaan auktoriteettiongelmaisien ymmärtämisen voin myöntää jääneen vähemmälle) luomuihminen, jolla kuitenkin on kunnianhimoa sekä yritteliäisyyttä muistaen kuitenkin pienen runoilijatytön, joka joskus 7-vuotiaana kirjoitti ensimmäiset sanansa äidinkielen vihkoon haparoivilla tikkukirjaimilla. Ja tottahan toki ikuinen opiskelija, sillä mammalomalla olisi tarkoitus saada jokunen AMK:n kurssi suoritettua ihan vain oman mielenpirkistykseksi!