tiistai 8. tammikuuta 2008

Sinne ne juhlat sitten meni

No niin, Neiti sai nimekseen Emma Irene. Ja hän otti yleisönsä kuin vanha tekijä konsanaan. Pitänee laittaa jossain vaiheessa E:stä kuva myös tänne, mutta sitä pitänee vielä hiukan katsastaa saadaanko edustava otettua.

Liikettä piisaa, ja tänään käytiin ensimmäistä kertaa muskarissa. E otti yleisönsä, kuten aina totuttuun ja varmaan tyyliinsä. Katsella pohdiskeli ympäriinsä - ilmeisesti hiukan hämmentyneenä siitäkin, että "voiko näin paljon vauvoja olla olemassakaan". Eli E pääsi ensimmäistä kertaa kunnon vaavikekkereille. Laulatus ja soittopelien hakkaaminen tietenkin vielä hakusessa, mutta eiköhän tässä muutaman kuukauden päästä jo jotain naputella, ellei muuta niin mamma naputtelee ja E seurailee silmät pyöreinä.

Käsityöt on vielä hiukkasen jäähyllä - pitäisi kuitenkin ehkä E:lle jotain väsäillä, jottei tuo ompelukone ihan pölyynny.

Uusi vuosi meni kun kävimme E:n kummitädillä lapsikekkereillä uudenvuodenpäivänä, ja joulukin meni sitä edeltävillä höyryillä. :) E on edelleen ottanut yleisönsä kuin vanha tekijä konsanaan.

Tulossa: Neuvola torstaina 10.01.2008

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Kekkereitä odotellessa

Ruoka maittaa ja neiti kasvaa..

tiistai 4. joulukuuta 2007

Neidistä.. Ja muustakin

Neiti sieltä sitten tulla tupsahti 12.11.2007 klo. 11:26, 11 päivää yliaikaisena, kooltaan 49cm, 3360 g. Äitiään hiukkasen pidempi syntyessään ja isäänsä pienempi. Speksin mukainen synnytys oli, rehkittiin supistusten ja ponnistusten äärellä se noin 13 h. Ja itse en nukkunut ennen maanantain ja tiistain välistä yötä eli liki kahteen vrk:een..

Sunnuntaina 11.11. kävin vielä kahdesti kävelylläkin.

Tähän mennessä neidin elämässä tapahtunut:
To 15.11. muutto kotiin
Pe 16.11. oman mamman maidon hulvaantunut tuleminen
La-Su 17.-18.11. Mummin hurmaaminen
Pe 30.11. Ekan kerran neuvolassa
La-Su 1.-2.12. Hervoton 3 vkon mässäilyikä
Ma 3.12. Äidillä rintatulehdus ja lääkkeet siihen (ihan rehellisesti sanoen, olinkin edellisen viikon ihan hajalla kun neidin syöttöhetket alkoi suorastaan pelottaa..)

Neidille tapahtuvaa:
La 15.12. Nimen saaminen ihan virallisesti
Sain muuten eilen haettua sen ristiäismekonkin - tuli todella hieno, mutta laittelen kuvan sitten ristiäisistä

Tähän mennessä neiti on kerännyt seuraavia kutsumanimiä:
Äidin ja Isin pikku Orava (tällä hetkellä yleisin nimi)
Neiti
Isin mursu
Possu (örisee unissaan kuin possu)
Tururuu.. (Ei oikeastaan virallisesti epävirallinen nimitys, mutta kuitenkin.. Yleensä silloin kun sinappia pukkaa ja masua vääntää)

Neidin luonteesta tähän mennessä:
Nukkuu hyvin yöt - herätty keskimäärin nukuttamisen jälkeen kerran yössä
Käy ulkona ja reagoi siihen hiukkasen päivänkin mukaan - ei aina samoin kuin odottaisi - välillä ei nuku ei ja välillä nukkuu kuin hirvi
Ruokailualoitustilanteissa - potkitaan, huidotaan ja viuhdotaan jaloilla, päällä ja käsillä sekä keskikropalla kuin.. Kuin oravan ja hirven sekoitus ja sitten röhkitään taas kuin possu kun ollaan saatu mässäily alkuun..
Sylissä viihtyy
Kapalo rauhoittaa (varsinkin ruokailutilanteet silloin kun viuhdotaan ja suihkitaan kuin hirvi-orava paremmin kuin hyvin)
Omaa kivaa riittää - jostain syystä äidin tyynyliina saa neidin suorastaan hurmokseen ja isin sininen fleecepusero, aurinkonaama saa aikaan myös hurmostilan
Muita hurmostilan/oman kivan aiheuttavia asioita/esineitä:
* Valot
* Ihkueka lahjalelu
* "Aurinkoviltti" (iskän antama nimi kelta-oranssille peitteelle)
* Oman vuoteen siniset kuviot
* Vaipan vaihtoon käytetyssä alustassa olevat kuviot

Ekoja lahjoja:
Musiikkihäkkäräväkkärä (tai siis sellainen lelu, josta tulee musiikkia ja jossa on peili)
Neulottu takki-housu-myssy -yhdistelmä
NallePuh -oloasu
Vaatteita - potkurit, nätteilyfleece-asu, parit bodyt yms

Iskä on ollut viimeiset 3 viikkoa hurmoksessa neitokaisestaan - ja vajaan kahden viikon päästä nähdään mitä toinen mummu tykkää neitokaisesta. :)

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

40+6, turvavälistä ja kaikesta muustakin

"On se niin vaikeeta, on se" - nimittäin turvavälin pitäminen liikenteessä.. Wagnerin villapaita etenee hyvää vauhtia kun tässä odottelee kaveria. Pistelin Facebook:a viime yönä osittain kuntoon - yllättäen; ja saa nähdä kuinka siinäkin aikani kulutin.

Viime yö oli tosiaan uneton kuin elokuvassa Uneton Seattlessa - pitäs varmaan jossain vaiheessa tsekata se leffa jos en mitään muuta tekemistä keksi. Jos jatkaisin tästä eteenpäin villapaidan tekemistä niin saan jotain järkevääkin aikaan enkä vaan törmäile koneella ja sitten tuhoa aivosolujani täällä..

tiistai 6. marraskuuta 2007

40+4

Kaiffari on päättänyt majailla vielä tovin. Eilisen neuvolan aikana tosin täti ei löytänyt ollenkaan päätä selvästi siis.. Pää toki on olemassa, mutta se on ilmeisesti siirtynyt niin lähtökuoppiin, että päivä/yö mikä hyvänsä niin voidaan sanoa, että "täällä ollaan"..

Kaiffarilla on varmaankin mahdottomasti tilaa ympärillä, mutta lähinnä nykyisin oleilee sykkyrämykkyrä-asennossa, josta häntä ei saakaan muuta kuin muljauttelemaan itseään. Ja edelleen liikkeet on kyllä todella runsaat - muljauttelee niin ettei pahemmasta väliä.

Kohta pitäisi lähteä pihalle, jotten ihan pääse tuhoutumaan mielessäni täällä sisällä oleiluun. Ja jos olisi hahtuvat tulleet postiin, niin pääsisin tekemään pikku kaverille lisää lämpöisiä yllätyksiä tässä odotellessa.

Wagnerin villapaita muuten edistyy. Toinen hiha on valmiina ja toista pitäisi aloitella - sitten vain raglanit ja kaulus niin paita olisi siinä. Teen sen ohjeesta poiketen 2-kertaisella 7 veikalla kun sitä tuntuu olevan ja väritkin yhdistyi aika kivasti. :) Laittelen kuvan kun tekele on valmis - ja jos ennen sitä kaveri on päättänyt tulla moikkaamaan niin kerron toki hänestäkin.

lauantai 3. marraskuuta 2007

40+2

Kaveri ei ilmoittele vielä itsestään, mutta tänään tarkoitus olisi kuitenkin houkutella seuraavien keinojen avulla:
1. Saunan pesu
2. Lattioiden pesu
3. Saunomalla

Katsotaan mitä seuraaman pitäisi. Pesen saunan ensi viikolla sitten vaikka 7 kertaa, jos en muuta keksi. ;)

Ai niin, aloitin eilen Wagnerille villapaidan teon. Mukavasti löytyi raglanhihainen malli Modasta 5/2007. :)

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Hermojen kiristystä

Jaahans.. Kaveri on päättänyt majailla sitten masussa - joten olen saanut pohtia ihan rauhassa mitä tekisin seuraavaksi; siis odotellessa kaveria. Päätin etsiä ohjeen villapaitaan kun tuota 7 Veikkaa pitäisi saada aikasta haipakkaa poistettua etteivät jää norkoilemaan seuraaviksi XxX-ajoiksi kaappiin (sattuu olemaan liki 2 kg kyseistä tavaraa). EN sitten millään voinut löytää itselleni mieleistä ohjetta mistään HETI-NYT-KAIKKI-MULLE -periaatteellani. Joten pitänee alkaa etsimään ihan urakalla noista vanhoista lehdistä jos löytäisin mieleiseni. Sen verran olen laiska että vaatimuksenani on (tietenkin) että neuleen voisi tehdä mahdollisimman pitkälle pyörönä - jotenkin osissa tekeminen ei ole minua varten. Pitänee katsastaa olisiko minulla tuolla jossain joku neule, joka olisi tehty vähän norjalaismallisesti - eli kaarroke tai raglanhihoilla, ja siitä nyysin sitten perusrungon, mutta kuvioitan sen sitten miehen mieleiseksi. Mies jo valitsi jonkinlaisen ohjeen tuolta kun kerroin että voisin jossain vaiheessa väsäistä sille paidan, mutta puikkoja ja lankoja en jaksaisi erikseen ostaa kun pitäisi nuo vanhatkin todellakin poistella. Mitähän herra tykkäisi musta/harmaasta paidasta, jossa ei suinkaan ole palmikoita, mutta olisi jotain kuitenkin..

Mutta, palaan taas astialle, eli vien nyt nuo lehdet käsieni ulottuville ja selaan ne läpi ennenkuin painelen uhkarohkeasti ulos kävelylle.

Tilauksia ja Hahtuvaa

Tilasin eilen PikkuKaverille setin kestoja - eli nk. Näpsyja (tjtn) ne taisi olla. Ja tänään iltapäivällä pitäisi olla postissa tuon postin seurantatunnuksen mukaan. Nooh, tulee kun on tullakseen. Tänään tilasin myös virolaista hahtuvaa eräästä verkkokaupasta - www.mistine.fi - ja totesin että taidan kokeilla sitä pesukoneen avulla tehtävän huovutustyöhön jota olen tässä - yllättäen tunnin ajan - pyöritellyt mielessäni. Samasta paikasta tilasin yhdet AIO:t pikkuKaverille testattavaksi. Myyn ne sitten pois jos ne ei olekaan sellaiset, jotka meille passaa.

Eilen sain tehtyä toiset hahtuvapöksyt Kaverille - tällä kertaa testasin Suuri Käsityö -lehdessä 1/2005 ollutta ohjetta. Ja todellakin - pöksyt valmistuivat parissa tunnissa. Vielä pitäisi ommella saumat ja pestä ne sekä käsitellä lanoliinilla - kuten ne edellisetkin pöksyt, jotka sain tehtyä. Sitten eikun vaan toivottelemaan osakestoilija tervetulleeksi - ja la on kuitenkin huomenna, mutta ei stressiä jos kaveri päättää viipyä pari päivää pidempään.. Ajattelin siis olla omakohtaisesti rohkea itselleni eli testata osakestoilua pikkuKaverin kanssa. Wagner tosin pitää hiukan sekopäisenä, mutta se on ihan normaalia meillä. :)

Yhteensä tilauksista kertyi kyllä melkoinen summa, mutta hahtuvasta saan kuitenkin tehtyä jotain muutakin jos ne vain riittävät. Ainakin tarkoitus olisi kuitenkin hyödyntää ne kuten olen tähän mennessä hyödyntänyt kiltisti noita lankavarastojani - ilman että olen ostanut mitään lisää! Kaikki kiitos siitä itselleni että päätin etten osta yhtään enempää lankoja - hahtuvan kohdalla totesin kuitenkin että sehän ei ole lankaa - eihän vain olekaan?? ;) Oli vaan niin herkullisen värisiä hahtuvia - pitää laittaa kuva kun pystyn sen tekemään. ;)

tiistai 30. lokakuuta 2007

Vaunut on hankittu

Vaunutkin sitten on virallisesti kotiutuneet kotiin. Kävimme lauantaina hakemassa Teutonia Prestige -vaunut, jotka olimme jo varanneet (eli maksaneet etumaksun) Vauvatalo Johannasta. Sattuivat olemaan elokuussa poistuvia värejä, joten päätimme hankkia nämä. Alunperin piti hankkia miehen toivomuksesta Mistralit, mutta Prestigeen päädyimme sillä käytännössä eroa ei hinnassa ollut (alennettuna siis, normaalihinta olisi ollut noin 750 € Prestigellä) - alennettuna hinta oli tuota normaalihintaa huomattavasti alhaisempi.. Saatiin sitten vaunumaailman mersut - kuten myyjä silloin elokuun lopulla kun käytiin varaamassa sanoi.

Wagner on jo testaillut vaunujen kaarreominaisuuksia sisällä, ja aikoo testata sitten ulkosallakin sitten kun pääsee. Testatkoon, kunhan ei pikkuKaverin kyydissä ollessa.. :) Pistänpä tähän pari kuvaa vaunuistakin.

Koppaosa



Perusprofiili

Ohje Tumput v.1.0 ja 1.1.

Tumput v. 1.0
Elikästä Tumput v. 1.0 - ohjetta olen mukaillut hiukan kun en löytänyt mieleistäni ohjetta mistään, mutta jonkinlaisen ohjeen kuitenkin löysin. En väitä että olen ensimmäinen joka on keksinyt tämän, mutta tällä ohjeella itse olen ainakin tehnyt tumput.

Puikot: 2,5
Lankana näissä on ollut Novita Wool sekä Novita Nalle (Woolia oli niin vähän että sain tehtyä varret, mutten kärkeä). Muut vastaavat langat käy luonnollisesti.
Ohje:
Luo 40 s - jaa 4:lle puikolle

1 krs aina o
18 krs 2o 2n neuletta
1 krs aina o

Tässä vaiheessa vaihdoin itse väriä, mutta tokihan tämän voi tehdä ihan yksivärisenäkin kuten v. 1.1.:n tein. :)

17 krs aina o neuletta

Kärkikavennukset tein seuraavasti:
Neulo joka puikon alussa 1 s o 2 s o yhteen loput s:t oikein - toista kavennuksia joka krs kunnes jäljellä on 8 s, jolloin vedä lanka läpi. Ja päättele.

Tee toinen tumppu samalla tavalla.

******

Tumput v. 1.1

Nämä tumput tein hiukan mukaellen v. 1.0:n ohjetta, mutta koska kyseessä on hiukan eri lanka ja puikot niin laittelen näidenkin mukaellun ohjeen tähän.. :)

Lanka: 7 veljestä (muutkin käy)
Puikot: 3,5

Luo 32 s
Varsi 2o 2n -joustinta 14 krs
Kärkiosa 18 krs aina o

Kavennukset kuten Tumput v.1.0:ssa.

Nämä on tosiaan mukaelmia, eikä todellakaan voi sanoa, että olen itse keksinyt ohjeet, joten pois sellaiset minusta. Nämä työtyylit ovat sopineet minulle paremmin kuin muissa mainitut ohjeet - ja siksi ajattelin jakaa muillekin.

Kommentteja odotellessa.. :)

Long time no seen - tehtyä

No niin, pitkästä aikaa sitten kirjoitan. Sen verran olen saanut tuunattua, että kuten alapuolella olevasta listasta näkyy niin jotain olen ahkeroinutkin. Eli valmiiksi/tehnyt olen saanut seuraavaa kk:n aikana:

Villasukat itselleni 7-velj



Villasukat Wagnerille 7-velj





  • Tumput 7-velj


Vaippavillahousut hahtuvasta - taisi olla Ottobren ohjeella, joka löytyy netistä (pistelen linkin jossain vaiheessa jos sen taas löydän - tein housut jo pari viikkoa sitten)



  • Unipussi Fleecestä saumuria vaille valmiiksi - pitää pyytää vielä lainaksi saumuri, mutta siihen ei mene kauaa kun sen turautan - eli muuten olen kokonaan ommellut mutta saumurin jälki puuttuu. Koko muuten 56cm
  • Matto on viety pesulaan - valmis pitäisi olla 1.11. - eli la päivänä (sattuma!)
  • Ikkunat ja lattiat on pesty

Tein ensisänkyyn reunasuojan vanhasta päiväpeitteestä - olis menny muuten roskiin ja sattui olemaan osittain kuitenkin ihan hyödynnettävissä vielä ** KIERRÄTYSTÄ! *

  • Kastemekon tekee sittenkin Yvin työkeskus (siis ompelimo-puoli) - päätin säästää omia hermojani asian suhteen


Tänään olen sitten hankkinut ensimmäiset kestovaipat - ajattelin osaekoilla pikkukaverin kanssa kunhan HÄN päättää tulla tähän maailmaan - nyt siis eletään aikaa 39+5, ja la olisi kuten jo aiemmin mainitsin 1.11.

Kaveri on tosin jo muuttanut nk. alakertaan, eli masussa olisi Kaverin jalkapuolella kämmenen verran tilaa - kuten neuvolatäti eilen käydessäni sanoi tyylillä "Ohhoh - kämmenen leveys tilaa", ja eilisilta oli muutenkin hiukan rankka. Ei tullut keittiön siivoilusta yhtään mitään ja Wagner ei sitten viitsinyt olla avuksi - eli ilmeisesti minun pitänee tehdä jotain sillekin osastolle. Eli vähitellen vaikuttaa siltä, että Kaveri saattaisi tässä jossain vaiheessa päättää ilmaantua maailman turuille ja merille. Nyt kuitenkin pitäisi saada Kaveri tulemaan tähän maailmaan muutenkin kuin masussa tuntuvien potkujen ominaisuudessa.

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Syksyisiä olotiloja

Minen jotenkin perusta näistä keleistä en sitten yhtään. Hienon näköistähän tämä on kun lehdet on monenkirjavat, mutta jos oma olo on sellainen, että ei kyllä nappaisi yhtään mikään. Ja aina se on tämä sama juttu joka syksy.

torstai 27. syyskuuta 2007

Sämpylöitä, vispipuuroa ja mitä vielä...?

Todellakin, olen saanut jonkinlaisen energiapiikin. Eikait siinä mitään, mutta kun en enää keksi mitä voisin tehdä tänään. Opus Dei ja miljoona energiapiikkiä. Kai tässä pitää ruveta tekemään lisää sämpylöitä tai jotain muuta vastaavaa.

Vispipuurokin alkaa kohta olla valmista, tein perinteisen mannasuurimoista, ja nyt nekin on sitten loppu - eli pitänee hankkia lisää; jotenkin sellainen tunne, että voi olla että teen lisää.

Neulonta on hivenen kokenut kovia - alan olla puolivälissä tuota peittoa, josta pitäisi tulla masunasukille vaikkapa autossa pidettävä. Huomenna tosin ajattelin käydä testikäynnillä Miraakkelissa Tampereella - josko löytäisin jotain Ruskovillalta - jotenkin toivoisin saavani hankittua silkkimyssyn tälle meidän masulaisellemme. Ja toivottavasti huomenna saan sen sängyn pikkuiselle, sillä siihen pitäisi ilmeisesti jostain keksiä patja - nooh.. Toivottavasti saan senkin asian hoidettua viimeistään ensi viikolla eli käytännössä käyn varmaankin Lielahdessa Vartiaiselta kysymässä leikkaako ne mittaansa sopivaksi. Luulisin että tekisivät, en ole kyllä koskaan käynyt siellä.

Mutta, palataan taas.

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Mammaloman alkupäiviä

Se on sitten virallisesti huomenna alkava tämä minun mammalomani, tosin se taisi alkaa jo maanantain jälkeen puolivirallisesti. Ihan mukavahan se on, mutta todella haikea olo. Jotenkin tottunut siihen, että teen ja teen ja miten paljon teenkin niin aina on jotain mitä voin tehdä. Nyt sitten pitäisi yrittää jotenkin järkevöittää elämää. En tiedä kuitenkaan miten sen teen.

Pikku kaveri masussa antaa edelleen sellaisia mojo näytöksiä, että eipä juuri paremmasta väliä. Nytkin muljauttelee siihen malliin, että varmaan siirtelee peppuaan puolelta toiselle ja siitä sen enempiä - tekee varmaan oloaan vain paremmaksi.

Neuvola olisi seuraavan kerran ensi viikon maanantaina. Viimeiset mörkökoneelliset olisi kohta pesty pieniä vaatteita. Lampaantalja on hankittu ja lämmittelee tässä juuri nytkin selän alla. Pikku kaveri on saamassa sängyn lainaan - toivottavasti piakkoin. Vielä pitäisi kuitenkin leipoa pikku masulaisen kekkereille.

Synnytysvalmennus TAYS:lla on ollut ja käyty. Myöhästyttiin mokomasta maanantaina miltei 20 min - olivat aloittaneet vartin yli kolmen, vaikka informoitu oli kello puolesta meille. Nooh.. Eipä menetetty juuri mitään, mutta kuitenkin periaatteesta. Saatiin nimittäin muutamassa minuutissa ihan kattava lyhennelmä alussa käydyistä asioista - eli kivunlievityksestä avautumisvaiheessa.

Wagner oli odotellut synnytysvideota tällä synnytysvalmennuksen kerralla - se näytettiinkin. Mutta voi mikä ihme - ensisynnyttäjästä EI todellakaan ollut kysymys vaan jostain monisynnyttäjästä; puheltiin jälkeenpäin Wagnerin kanssa, että jos pitää varautua tunninkin (kätilö siis kertoi, että todellisuus voi olla tunninkin mittainen ensisynnyttäjillä) ponnistusvaiheeseen niin "kiva" että näytetään PiihPaah ja Puh -video, jossa ponnistus kestää noin 5 minuuttia. JEE!

Ai niin.. Myin muuten sen pöydän ja meidän kaikki keittiön nk. tuolit - kolme mustaa ja yhden oikean - ja eilen ne sitten luovutin ostajalle. Puolentoista viikon päästä toivottavasti on sitten jo uusi pöytä ja tuolit tulleet - eli toimitettuna meille. :)

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Pikku tumput v.1.0 puikoilta ulos

Sain valmiiksi tänään ensimmäiset tumput pikku masun asukille. Laittelen kuvan kunhan olen saanut otettua - eli mennee huomiseen. Kirjoittelen samalla ohjeen, jolla tein tumput, sillä itse en ainakaan verkosta löytänyt ohjetta, joka olisi ollut mieleeni - joten päädyin soveltamiseen. Joku muukin voi olla käyttänyt tätä samantyyppistä ohjetta, mutta itse kuitenkin soveltelin useampaa kuin yhtä saadakseni omanlaiseni.

Vielä kuitenkin tumppuihin liittyen tekemättä putkineuloksesta nauha, jolla pitää tumput jollakin tavalla toisiinsa linkitettyinä.

Elikästä tulossa:
Kuvat tumpuista - sormettomista
Ohje - tumpuille v. 1.0

Lisäksi huomioita ensimmäisen tumpun puikoilta ulos saamisen jälkeen:
Isi haluaisi autoon sellaiset minitumput, joissa olisi peukalokin - lupasin tehdä

torstai 13. syyskuuta 2007

Miehet! Ja varsinkin Wagner.

Parasta Wagnerissa on se, että hän sattuu kestämään minua ja olemaan oma rento itsensä - pahinta on toisaalta se, että herra motkottaa kuin paraskin esimies asioista, joita ei itsekään taida osata hoitaa. Olemme alustavasti sopineet viikot, jolloin kukakin pääsääntöisesti katsoo, että onko paikka siistissä kunnossa (itse olen taiteilijasielu ja antaisin varmaan muuten olohuoneen sohvan valtautua käsityö, kirjoitus, yms sekalaisille projekteille, joten tämä systeemi pitää sohvankin kuosissa) - ja keittiö tuntuu olevan Wagnerin kompastuskivi.. Mutta se siitä, toivottavasti Wagner huomaa asian itsekin kun tulee töistä sillä eilen siivosin keittiön, ja tänään taida voida sitä tehdä sillä Möröltä tulee rutkasti mojoa ja siten vaikeuttaa kaiken sorttista ylimääräistä puuhailua. :)

Keittiö nimittäin sattuu olemaan Wagnerin tämän viikon ristiretki.. ;)

tiistai 11. syyskuuta 2007

Masun asukin kootut tempaukset

No niin, kirjoitellaanpas vaihteeksi masun asukin kootuista tempauksista. Viime yö meni ihan asiallisesti, mutta siitä edellisestä yöstä voisin kirjoittaa romaanin. Oli kyllä sellaista tempoilua ja maailmanvalloitusta, että ei paremmasta juurikaan väliä. Yritti ihan väkisin puskea kylkiluiden läpi tähän maailmaan, mutta onneksi ei sentään tullut. Olisi ollut aikasta karua, jos olisi väkisin tullut läpi. Tosin se kyllä hiukan sattui kylkiluihin, etten pystynyt koko loppuyönä (su-ma klo 4:00 aikaan noin tämä siis tapahtui) kunnolla nukkumaan.

Viime yö sitten sujuikin enemmän rauhallisissa merkeissä, eikä onneksi ollut juurikaan minkäänlaista tempoilua ilmassa. Hyvä niin, jouduin heräämään aamulla jo klo 7:00, sillä pomo soitti ja kertoi lukinneensa itsensä toimiston ulkopuolelle eli avaimet piti käydä lainaamassa pomolle. Ei se mitään, työpaikalle ei olekaan kuin 2,3 km:a matkaa. ;)

maanantai 10. syyskuuta 2007

Lämmintä joulua jo tässä vaiheessa

No niin, sain eilisiltana valmiiksi sen tekemiseni, josta ajattelin tulevalle mummolle (omalle äidilleni) jouluhyshys:ä. Eipä tullut liinaa, tai mitään sukkia - mutta lämmintä kuitenkin - sillä sen verran tunnen äitiäni, että palelevainen ihminen kun on kaipaa kuitenkin jotain lämmikettä.



Ja kuten kuvasta näkyy, ponchohan sieltä puikoilta surahti alle viikossa - pitää tosiaan hiukan olla ylpeä, sillä yleensä en saisi samassa ajassa varmaan luovutettua yhtään mitään valmiiksi - nyt en edes tehnyt kaikkea vapaa-aikaani tätä työtä. Eli helmasta lähdettiin, ja Novitan Karuselli-langalla (löysin Lielahden Löytötavaratalosta kohtuullisella hinnalla) ja kauluksen tein sitten ohjeessa neuvotulla Novitan Teddy-langalla. Ohjehan löytyy sitten Suuri Käsityö 9/2007 -lehdestä. Mukailin hiukan ohjetta, sillä en pysty kunnolla virkkaamaan, eli jätin virkkaamatta Tango-langalla reunaan "turkista" sillä väriähän tässä ponchossa on jo tuon Karuselli-langan myötä aikasta mukavasti. Lähetän tosin paketin mukana äidilleni ohjeen, mikäli hän haluaa lisätä reunaan koristelua. Hiukan arvelin noiden Teddyn ja Karusellin yhdistämistä, mutta aikasta kivasti tuntuvat tuossa live-työssä sopivan keskenään - ja kuten joskus olen todennut (ainakin Wagnerilleni), että minun on sovellettava ohjeita, sillä täysin kirjaimellinen ohjeen noudattaminen raivostuttaa ihan suunnattomasti.

Mutta, seuraavan työn kimppuun pääsin jo eilen kun sain tuon ponchon tehtyä. Eli masun asukille tulee peite tällä kertaa.

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Siivousta ja tuolin hajoaminen

Siivosin eilen keittiön katosta lattiaan, ja sen kyllä huomasi - hajosi tuoli ja Wagner oli ihan hädissään, etten saa enää kivuta ollenkaan tuolille ja kurotella korkealle. Onneksi oli sentään Wagner kotosalla, joten ei ollut siitäkään mitään huolta. Onneksi.

Samalla tultiin siihen tulokseen, että nyt on syytä hankkia uusi pöytä (tällä kertaa päästän katselemaan jatkettavaa pöytää - vihdoinkin) ja tuolisetti. Ja pistinkin tänään Huuto.net:n myyntiin tuon meillä nykyisin olevan pöydän..


Tuo takana oleva kirsikan värinen tuoli on toinen, ja toinen samanlainen tuoli hajosi ihan rysähtäen kun siivosin. Ja tuo tuoli, sekä 3 pöydän takana olevan mustan tuolin kaltaista pistin samaan ilmoitukseen. Opiskelijalle kuitenkin aikasta kiva setti - vaikkei itse näitä enää tarvitakaan.

Hyvähän siitä keittiöstä lopulta tuli - ne kärpäsen ruojatkin katosivat sen sileän tien kun sain koko osaston siivottua kaikesta ikivanhasta tuotteesta, joita sitten oli kertynytkin - tuskinpa kukaan syö enää vuoden 2006 vanhentuneita herneitä? En minä ainakaan - ja kokonaissaldo koko keittiöstä oli 5 roskapussillista tavaraa pois. Ihanaa! Nyt pääsen sitten todenteolla leipomaan siistissä keittiössä.

Ne edellisen leipomisen tuotteet muuten meni kaupaksi niin, ettei tullut onneksi mitään kotiin takaisin - ja Wagner totesikin, että siinäpäs minulle testiympäristö - insinöörit ovat kuulema makeannälkäisiä pikkutermiittejä. Noh, tiedetään sitten minne tekeleeni katoavat ellen itse niitä syö..

Sain muuten aloitettua sen äidilleni tulevan neuleen. Jospa saisin tuossa jossain vaiheessa - viimeistään valmiina - otettua kuvan, joten sitten nähdään kuinka kävi teoksen. Ihan asiallinen siitä on tulossa - tosin Karuselli -langasta en juurikaan perusta enää ollenkaan. Hienon värisen tuosta saa, mutta neulominen ko. langasta on yhtä takeltelua, vaikka 8:n puikoilla teenkin työni. Eipä juurikaan tee mieli tehdä yhtään pienemmillä puikoilla.

perjantai 7. syyskuuta 2007

Sukat Wagnerille

Projekti sukat on valmis virallisesti jo eilen, mutta ennätin purkamaan kuvan vasta nyt kamerasta. Elikästä saapassukat noin kokoa 43 niistä sitten putkahti puikoilta. Malliin perusvarsi on otettu Novitan sivuilla olleista pitkävartisista sukista, kantapää on vahvistettu - ja kavannukset omalla ohjeella (en yleensä käytä koskaan sukissa kantapään ja kärjen kavennuksiin lehdissä tms neuvottuja kavennuksia), kärkikavennus on perinteinen, jonka opin joskus kauan aikaa sitten eräältä mummulta. :)


Ihan asialliset popottimien suojat siis tuli - ja heitinkin Wagnerille, että jos noita alkais käyttää rinteessä niin tuskin tulis ihan heti kylmä.. Katsotaan nyt miten herran käy - pääseekö rinteeseen ennen kevättä..