keskiviikko 7. marraskuuta 2007
40+6, turvavälistä ja kaikesta muustakin
Viime yö oli tosiaan uneton kuin elokuvassa Uneton Seattlessa - pitäs varmaan jossain vaiheessa tsekata se leffa jos en mitään muuta tekemistä keksi. Jos jatkaisin tästä eteenpäin villapaidan tekemistä niin saan jotain järkevääkin aikaan enkä vaan törmäile koneella ja sitten tuhoa aivosolujani täällä..
tiistai 6. marraskuuta 2007
40+4
Kaiffarilla on varmaankin mahdottomasti tilaa ympärillä, mutta lähinnä nykyisin oleilee sykkyrämykkyrä-asennossa, josta häntä ei saakaan muuta kuin muljauttelemaan itseään. Ja edelleen liikkeet on kyllä todella runsaat - muljauttelee niin ettei pahemmasta väliä.
Kohta pitäisi lähteä pihalle, jotten ihan pääse tuhoutumaan mielessäni täällä sisällä oleiluun. Ja jos olisi hahtuvat tulleet postiin, niin pääsisin tekemään pikku kaverille lisää lämpöisiä yllätyksiä tässä odotellessa.
Wagnerin villapaita muuten edistyy. Toinen hiha on valmiina ja toista pitäisi aloitella - sitten vain raglanit ja kaulus niin paita olisi siinä. Teen sen ohjeesta poiketen 2-kertaisella 7 veikalla kun sitä tuntuu olevan ja väritkin yhdistyi aika kivasti. :) Laittelen kuvan kun tekele on valmis - ja jos ennen sitä kaveri on päättänyt tulla moikkaamaan niin kerron toki hänestäkin.
lauantai 3. marraskuuta 2007
40+2
1. Saunan pesu
2. Lattioiden pesu
3. Saunomalla
Katsotaan mitä seuraaman pitäisi. Pesen saunan ensi viikolla sitten vaikka 7 kertaa, jos en muuta keksi. ;)
Ai niin, aloitin eilen Wagnerille villapaidan teon. Mukavasti löytyi raglanhihainen malli Modasta 5/2007. :)
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Hermojen kiristystä
Mutta, palaan taas astialle, eli vien nyt nuo lehdet käsieni ulottuville ja selaan ne läpi ennenkuin painelen uhkarohkeasti ulos kävelylle.
Tilauksia ja Hahtuvaa
Eilen sain tehtyä toiset hahtuvapöksyt Kaverille - tällä kertaa testasin Suuri Käsityö -lehdessä 1/2005 ollutta ohjetta. Ja todellakin - pöksyt valmistuivat parissa tunnissa. Vielä pitäisi ommella saumat ja pestä ne sekä käsitellä lanoliinilla - kuten ne edellisetkin pöksyt, jotka sain tehtyä. Sitten eikun vaan toivottelemaan osakestoilija tervetulleeksi - ja la on kuitenkin huomenna, mutta ei stressiä jos kaveri päättää viipyä pari päivää pidempään.. Ajattelin siis olla omakohtaisesti rohkea itselleni eli testata osakestoilua pikkuKaverin kanssa. Wagner tosin pitää hiukan sekopäisenä, mutta se on ihan normaalia meillä. :)
Yhteensä tilauksista kertyi kyllä melkoinen summa, mutta hahtuvasta saan kuitenkin tehtyä jotain muutakin jos ne vain riittävät. Ainakin tarkoitus olisi kuitenkin hyödyntää ne kuten olen tähän mennessä hyödyntänyt kiltisti noita lankavarastojani - ilman että olen ostanut mitään lisää! Kaikki kiitos siitä itselleni että päätin etten osta yhtään enempää lankoja - hahtuvan kohdalla totesin kuitenkin että sehän ei ole lankaa - eihän vain olekaan?? ;) Oli vaan niin herkullisen värisiä hahtuvia - pitää laittaa kuva kun pystyn sen tekemään. ;)
tiistai 30. lokakuuta 2007
Vaunut on hankittu
Koppaosa

Perusprofiili
Ohje Tumput v.1.0 ja 1.1.
Elikästä Tumput v. 1.0 - ohjetta olen mukaillut hiukan kun en löytänyt mieleistäni ohjetta mistään, mutta jonkinlaisen ohjeen kuitenkin löysin. En väitä että olen ensimmäinen joka on keksinyt tämän, mutta tällä ohjeella itse olen ainakin tehnyt tumput.Puikot: 2,5
Lankana näissä on ollut Novita Wool sekä Novita Nalle (Woolia oli niin vähän että sain tehtyä varret, mutten kärkeä). Muut vastaavat langat käy luonnollisesti.
Ohje:
Luo 40 s - jaa 4:lle puikolle
1 krs aina o
18 krs 2o 2n neuletta
1 krs aina o
Tässä vaiheessa vaihdoin itse väriä, mutta tokihan tämän voi tehdä ihan yksivärisenäkin kuten v. 1.1.:n tein. :)
17 krs aina o neuletta
Kärkikavennukset tein seuraavasti:
Neulo joka puikon alussa 1 s o 2 s o yhteen loput s:t oikein - toista kavennuksia joka krs kunnes jäljellä on 8 s, jolloin vedä lanka läpi. Ja päättele.
Tee toinen tumppu samalla tavalla.
******

Nämä tumput tein hiukan mukaellen v. 1.0:n ohjetta, mutta koska kyseessä on hiukan eri lanka ja puikot niin laittelen näidenkin mukaellun ohjeen tähän.. :)
Lanka: 7 veljestä (muutkin käy)
Puikot: 3,5
Luo 32 s
Varsi 2o 2n -joustinta 14 krs
Kärkiosa 18 krs aina o
Kavennukset kuten Tumput v.1.0:ssa.
Nämä on tosiaan mukaelmia, eikä todellakaan voi sanoa, että olen itse keksinyt ohjeet, joten pois sellaiset minusta. Nämä työtyylit ovat sopineet minulle paremmin kuin muissa mainitut ohjeet - ja siksi ajattelin jakaa muillekin.
Kommentteja odotellessa.. :)
Long time no seen - tehtyä
Tumput 7-velj
Vaippavillahousut hahtuvasta - taisi olla Ottobren ohjeella, joka löytyy netistä (pistelen linkin jossain vaiheessa jos sen taas löydän - tein housut jo pari viikkoa sitten)
- Unipussi Fleecestä saumuria vaille valmiiksi - pitää pyytää vielä lainaksi saumuri, mutta siihen ei mene kauaa kun sen turautan - eli muuten olen kokonaan ommellut mutta saumurin jälki puuttuu. Koko muuten 56cm
- Matto on viety pesulaan - valmis pitäisi olla 1.11. - eli la päivänä (sattuma!)
- Ikkunat ja lattiat on pesty
Tein ensisänkyyn reunasuojan vanhasta päiväpeitteestä - olis menny muuten roskiin ja sattui olemaan osittain kuitenkin ihan hyödynnettävissä vielä ** KIERRÄTYSTÄ! *
- Kastemekon tekee sittenkin Yvin työkeskus (siis ompelimo-puoli) - päätin säästää omia hermojani asian suhteen
Tänään olen sitten hankkinut ensimmäiset kestovaipat - ajattelin osaekoilla pikkukaverin kanssa kunhan HÄN päättää tulla tähän maailmaan - nyt siis eletään aikaa 39+5, ja la olisi kuten jo aiemmin mainitsin 1.11.
Kaveri on tosin jo muuttanut nk. alakertaan, eli masussa olisi Kaverin jalkapuolella kämmenen verran tilaa - kuten neuvolatäti eilen käydessäni sanoi tyylillä "Ohhoh - kämmenen leveys tilaa", ja eilisilta oli muutenkin hiukan rankka. Ei tullut keittiön siivoilusta yhtään mitään ja Wagner ei sitten viitsinyt olla avuksi - eli ilmeisesti minun pitänee tehdä jotain sillekin osastolle. Eli vähitellen vaikuttaa siltä, että Kaveri saattaisi tässä jossain vaiheessa päättää ilmaantua maailman turuille ja merille. Nyt kuitenkin pitäisi saada Kaveri tulemaan tähän maailmaan muutenkin kuin masussa tuntuvien potkujen ominaisuudessa.
sunnuntai 30. syyskuuta 2007
Syksyisiä olotiloja
torstai 27. syyskuuta 2007
Sämpylöitä, vispipuuroa ja mitä vielä...?
Vispipuurokin alkaa kohta olla valmista, tein perinteisen mannasuurimoista, ja nyt nekin on sitten loppu - eli pitänee hankkia lisää; jotenkin sellainen tunne, että voi olla että teen lisää.
Neulonta on hivenen kokenut kovia - alan olla puolivälissä tuota peittoa, josta pitäisi tulla masunasukille vaikkapa autossa pidettävä. Huomenna tosin ajattelin käydä testikäynnillä Miraakkelissa Tampereella - josko löytäisin jotain Ruskovillalta - jotenkin toivoisin saavani hankittua silkkimyssyn tälle meidän masulaisellemme. Ja toivottavasti huomenna saan sen sängyn pikkuiselle, sillä siihen pitäisi ilmeisesti jostain keksiä patja - nooh.. Toivottavasti saan senkin asian hoidettua viimeistään ensi viikolla eli käytännössä käyn varmaankin Lielahdessa Vartiaiselta kysymässä leikkaako ne mittaansa sopivaksi. Luulisin että tekisivät, en ole kyllä koskaan käynyt siellä.
Mutta, palataan taas.
keskiviikko 26. syyskuuta 2007
Mammaloman alkupäiviä
Pikku kaveri masussa antaa edelleen sellaisia mojo näytöksiä, että eipä juuri paremmasta väliä. Nytkin muljauttelee siihen malliin, että varmaan siirtelee peppuaan puolelta toiselle ja siitä sen enempiä - tekee varmaan oloaan vain paremmaksi.
Neuvola olisi seuraavan kerran ensi viikon maanantaina. Viimeiset mörkökoneelliset olisi kohta pesty pieniä vaatteita. Lampaantalja on hankittu ja lämmittelee tässä juuri nytkin selän alla. Pikku kaveri on saamassa sängyn lainaan - toivottavasti piakkoin. Vielä pitäisi kuitenkin leipoa pikku masulaisen kekkereille.
Synnytysvalmennus TAYS:lla on ollut ja käyty. Myöhästyttiin mokomasta maanantaina miltei 20 min - olivat aloittaneet vartin yli kolmen, vaikka informoitu oli kello puolesta meille. Nooh.. Eipä menetetty juuri mitään, mutta kuitenkin periaatteesta. Saatiin nimittäin muutamassa minuutissa ihan kattava lyhennelmä alussa käydyistä asioista - eli kivunlievityksestä avautumisvaiheessa.
Wagner oli odotellut synnytysvideota tällä synnytysvalmennuksen kerralla - se näytettiinkin. Mutta voi mikä ihme - ensisynnyttäjästä EI todellakaan ollut kysymys vaan jostain monisynnyttäjästä; puheltiin jälkeenpäin Wagnerin kanssa, että jos pitää varautua tunninkin (kätilö siis kertoi, että todellisuus voi olla tunninkin mittainen ensisynnyttäjillä) ponnistusvaiheeseen niin "kiva" että näytetään PiihPaah ja Puh -video, jossa ponnistus kestää noin 5 minuuttia. JEE!
Ai niin.. Myin muuten sen pöydän ja meidän kaikki keittiön nk. tuolit - kolme mustaa ja yhden oikean - ja eilen ne sitten luovutin ostajalle. Puolentoista viikon päästä toivottavasti on sitten jo uusi pöytä ja tuolit tulleet - eli toimitettuna meille. :)
sunnuntai 16. syyskuuta 2007
Pikku tumput v.1.0 puikoilta ulos
Vielä kuitenkin tumppuihin liittyen tekemättä putkineuloksesta nauha, jolla pitää tumput jollakin tavalla toisiinsa linkitettyinä.
Elikästä tulossa:
Kuvat tumpuista - sormettomista
Ohje - tumpuille v. 1.0
Lisäksi huomioita ensimmäisen tumpun puikoilta ulos saamisen jälkeen:
Isi haluaisi autoon sellaiset minitumput, joissa olisi peukalokin - lupasin tehdä
torstai 13. syyskuuta 2007
Miehet! Ja varsinkin Wagner.
Keittiö nimittäin sattuu olemaan Wagnerin tämän viikon ristiretki.. ;)
tiistai 11. syyskuuta 2007
Masun asukin kootut tempaukset
Viime yö sitten sujuikin enemmän rauhallisissa merkeissä, eikä onneksi ollut juurikaan minkäänlaista tempoilua ilmassa. Hyvä niin, jouduin heräämään aamulla jo klo 7:00, sillä pomo soitti ja kertoi lukinneensa itsensä toimiston ulkopuolelle eli avaimet piti käydä lainaamassa pomolle. Ei se mitään, työpaikalle ei olekaan kuin 2,3 km:a matkaa. ;)
maanantai 10. syyskuuta 2007
Lämmintä joulua jo tässä vaiheessa

Ja kuten kuvasta näkyy, ponchohan sieltä puikoilta surahti alle viikossa - pitää tosiaan hiukan olla ylpeä, sillä yleensä en saisi samassa ajassa varmaan luovutettua yhtään mitään valmiiksi - nyt en edes tehnyt kaikkea vapaa-aikaani tätä työtä. Eli helmasta lähdettiin, ja Novitan Karuselli-langalla (löysin Lielahden Löytötavaratalosta kohtuullisella hinnalla) ja kauluksen tein sitten ohjeessa neuvotulla Novitan Teddy-langalla. Ohjehan löytyy sitten Suuri Käsityö 9/2007 -lehdestä. Mukailin hiukan ohjetta, sillä en pysty kunnolla virkkaamaan, eli jätin virkkaamatta Tango-langalla reunaan "turkista" sillä väriähän tässä ponchossa on jo tuon Karuselli-langan myötä aikasta mukavasti. Lähetän tosin paketin mukana äidilleni ohjeen, mikäli hän haluaa lisätä reunaan koristelua. Hiukan arvelin noiden Teddyn ja Karusellin yhdistämistä, mutta aikasta kivasti tuntuvat tuossa live-työssä sopivan keskenään - ja kuten joskus olen todennut (ainakin Wagnerilleni), että minun on sovellettava ohjeita, sillä täysin kirjaimellinen ohjeen noudattaminen raivostuttaa ihan suunnattomasti.
Mutta, seuraavan työn kimppuun pääsin jo eilen kun sain tuon ponchon tehtyä. Eli masun asukille tulee peite tällä kertaa.
sunnuntai 9. syyskuuta 2007
Siivousta ja tuolin hajoaminen

Hyvähän siitä keittiöstä lopulta tuli - ne kärpäsen ruojatkin katosivat sen sileän tien kun sain koko osaston siivottua kaikesta ikivanhasta tuotteesta, joita sitten oli kertynytkin - tuskinpa kukaan syö enää vuoden 2006 vanhentuneita herneitä? En minä ainakaan - ja kokonaissaldo koko keittiöstä oli 5 roskapussillista tavaraa pois. Ihanaa! Nyt pääsen sitten todenteolla leipomaan siistissä keittiössä.
Ne edellisen leipomisen tuotteet muuten meni kaupaksi niin, ettei tullut onneksi mitään kotiin takaisin - ja Wagner totesikin, että siinäpäs minulle testiympäristö - insinöörit ovat kuulema makeannälkäisiä pikkutermiittejä. Noh, tiedetään sitten minne tekeleeni katoavat ellen itse niitä syö..
Sain muuten aloitettua sen äidilleni tulevan neuleen. Jospa saisin tuossa jossain vaiheessa - viimeistään valmiina - otettua kuvan, joten sitten nähdään kuinka kävi teoksen. Ihan asiallinen siitä on tulossa - tosin Karuselli -langasta en juurikaan perusta enää ollenkaan. Hienon värisen tuosta saa, mutta neulominen ko. langasta on yhtä takeltelua, vaikka 8:n puikoilla teenkin työni. Eipä juurikaan tee mieli tehdä yhtään pienemmillä puikoilla.
perjantai 7. syyskuuta 2007
Sukat Wagnerille

Ihan asialliset popottimien suojat siis tuli - ja heitinkin Wagnerille, että jos noita alkais käyttää rinteessä niin tuskin tulis ihan heti kylmä.. Katsotaan nyt miten herran käy - pääseekö rinteeseen ennen kevättä..
Kiistaa kastajaisista ennen aikojaan
Haluaisin hoitaa tuon kasteasian kuitenkin ennen joulua - silloin tulisi itselle paljon rennompi olo ennen vuodenvaihdetta. Siihen olen jo antanut myöten, että joulun jälkeisenä tapaninpäivänä ei mitään kastajaisia järjestetä - toinen mummeista on silloin matkoilla - ja sitä en ole edes kellekään ehdottanut. Kummallista sakkia kaikki.
Ja Wagner olisi suostumassa tuohon loppiaisen jälkeiseen - ilmeisesti kukaan ei ole vielä ymmärtänyt minun kantaani - ja minun kantani on se, että jos homma suoritetaan kohtuullisen pienenä niin ei tarvitse miettiä kasvaako kaveri suunnattomasti liikaa tms. Varsinkin kun tiedän, että ainakin pikkusiskoni oli kohtalaisen painava (minähän häntä pitelin..) reilun kk:n ikäisenä. Ja jos iskee 2 kk:n iässä sellainen asia kuin koliikki - niin ei siinä iässä kukaan jaksa kastekekkereitä järjestää - turvallisempaa pitää kastajaiset kun kaveri on reilusti alle 2 kk:n kuin, että venyttää niitä väkisin ja alkaa vaatimaan omia asioitaan. Ajattelin ehdottaa joulua edeltävää viikonloppua eli 14 - 16.12.07 päiviä sovinnon eleenä.
Minuahan ei joka asiassa jyrätä! Keles!
keskiviikko 5. syyskuuta 2007
Sukkia, lankaa ja liian paljon..
Siivoilin tuossa eilen ja totesin, että ehkä minulla sittenkin on hiukan liikaa lankaa ja tavaraa. Heitinkin sitten esimerkiksi lehtiä noin 20 cm:n pinon tuonne mananmajoille. Ja järjestin pitkästä aikaa käsityölehteni siten, ettei niistä tarvitse joka päivä alkaa pitämään suuria puheita, notta minkä takia se ja se on taas tässä sohvalla.
Siivotessa löysin muuten sitten hukkuneen sukkatyönikin, josta piti tulla jo jokin aika sitten Wagnerille pitkävartiset "saapas"sukat. Toinen sukka oli jo valmis ja toinen sukka odotteli enää kantapäätä ja kärkeä itselleen - olen muuten eilisiltana saanut aikaan sekä kantapään että aloitettu kärkeenpäin suuntaavaa neulontaani. Iltaan mennessä pitäisi olla valmista kärkikavennuksia lukuunottamatta. Pitääkin muuten laittaa kuva tänne kunhan olen saanut sukat valmiiksi - aikasta komeat epelit ovat sillä lämmittävät varmasti 175 senttisen miehen koipia polviin saakka (ylikin taisi mennä kun eilen kokeili tuota valmista yksilöä).
Löysin myös varmaankin 5 kg lankaa, jonka aion saada käytettyä ainakin valtaosin ennenkuin hullaannun seuraavan kerran hankkimaan lisää. Tarkoitus olisi saada aikaan seuraavia neulomuksia:
- Villapaita - Wagnerille (malli on, mutta puikkoja puuttuu vielä)
- Vauvanpeite - masun asukille
- Sukat - masun asukille (löysin nimittäin myös Novitan Wool-lankaa..)
- Pipo - itselleni, mutta siitä ei puutu enää kuin pesukoneella huovutus, mutta keskeneräinen mikä keskeneräinen - kaikki lasketaan
- Kauluri/kaulaliina/huivi tms. - äidille jouluksi (malli on vielä aikasta avoin.. ja sukkia olen mielestäni tehnyt riittävästi äidilleni)
- Masun asukille jotain mukavan lämmintä.. Ajattelin esim. sellaistakin, jonka voisi laittaa turvakaukaloon selän taakse, mutta sen teen varmaan jostain muusta materiaalista. Mutta villatakki yms. kivaa. Jos vain energia riittää vielä noiden viiden ensimmäisen tekemisen jälkeen.
Lisäksi löysin sekalaisen läjän erilaisia kankaita, esim. fleeceä, farkkua yms. Näistä suunnittelin seuraavia ainakin ensialkuun:
- Fleece masun asukille - unipussi
- Fleece Wagnerille - samasta kankaasta kuin unipussikin
- Fleece - itselleni - eri kankaasta kuin masun asukille ja Wagnerille
- Turvakaukaloon fleecestä jonkinlainen alus - lämmittää ainakin hiukkasen
- Mammahousut - farkusta
Ja siihen ne ideat sitten loppuikin.. Ainiin.. Ostin 5 €:lla Eurokankaasta kangaskassin, jossa oli kaikenlaisia satiini yms. kankaita - niistä teen masun asukille kastemekon kastajaisiin - onpa sitten sellainen, jonka voin säästää tuleville sukupolville ja mahdollisesti lainatakin jos joku haluaa tekelettäni lainata.
Aika kunnianhimoinen suunnitelma kaiken kaikkiaan noissa kaikissa - kuinkahan tässä aika riittää..?
keskiviikko 22. elokuuta 2007
Aaamun lintunen..
Nytkin tulee monoa niin että masunahka soi.

